Ohjaajamme

Ritva Nevalainen

Step lapsille ja Lavis-päiväryhmät

Ritva on pitkäaikainen ohjaajamme ja Haminan seudun Tanssijoiden kantava voima. Iloinen Ritva ohjaa tulevana vuonna lasten steppiä sekä Laviksen päiväryhmiä.

Tanhuopettaja 1984, Step perustaso 1984, Seniortanssit 8 kurssia 2008 - 2015, Lavis-lavatanssijumppa perus- ja jatkokoulutus 2015.

Ohjauskokemus: Vuodesta 1977 useita lajeja Salonkitanssi, kansantanssi, step, musiikkiliikunta, Lavis-lavatanssijumppa

Marja-Terttu Laine

Jumppa

Marja-Terttu on eläkkeellä oleva fysioterapeutti ja hän on harrastanut voimistelua koko ikäni.

Erilaisia aikuisten jumpparyhmiä Marja-Terttu on ohjannut 1980 - luvulta lähtien,

Tanssiharrastuksen hän aloitti v.2015 lavistunneilla ja nykyään on mukana myös country- ja steptanssitunneilla.

Elina Päiviö

Street Hip Hop, nykytanssi

Valmistuin tanssinopettajaksi (Bachelor of Dance Arts) Viljandin Kulttuuriakatemiasta Virosta vuonna 2011. Halusin palata kotipaikkakunnalle opettamaan tanssia lapsille ja nuorille, koska olin saanut omassa Haminassa ja Kotkassa laadukasta tanssin opetusta.

Minulla on myös ryhmäliikunnan ohjaustaustaa, tanssin ohella pilates ja jooga ovat minulle rakkaita lajeja. Tanssilajeista rakkain on nykytanssi. Ohjaamisen olen aloittanut vuonna 2004. Täysipäiväisesti ohjaus- ja opetustyötä olen tehnyt vuodesta 2011 lähtien.

Stiina Kiiveri

Step

Olen kotkalainen stepin harrastaja. Steppauksen ensi askeleet otin pienenä tyttönä Lahden balettikoulussa, myöhemmin olen saanut steppioppia Elwa Molinin tanssikoulussa Tampereella ja Helsingin tanssiopistossa. Tanssin iloa olen saanut pienenä myös kansantanssista, ja klassinen baletti on jatkunut aikuisbaletissa näihin päiviin.

Haminassa ohjaan aikuisten steppituntia sunnuntaisin. Tunnilla opetellaan tekniikkaa ja askelsarjoja sekä opetellaan tanssikoreografioita. Toivon, että tunneilla voimme yhdessä ammentaa stepin leikkisyydestä ja energisyydestä valoa arkeen.

Leena Rantala

Dancemix, kehonhuolto, pallojumppa

Rakastui itämaiseen tanssiin 20 vuotta sitten ja se on kuljettanut 12 vuotta sitten ryhmäliikunnan ohjauksen pariin, johon kuuluu itämaisen tanssin lisäksi erilaisia jumppia sekä kehonhuoltoa.

Osaamiseni Pohjois-Afrikan eri tanssityyleistä näkyy myös jonkin verran Dancemix-tunneilla, mielenkiinnolla tutkiskelen myös muita etnisiä tanssityylejä.

Sisko Riikonen

Country, Lavis

Olen harrastanut monenlaista tanssimista ja liikkumista koko ikäni. Kokeiltua on tullut discoa, zumbaa, kilpatanssia, salsaa ja tietenkin lavatansseja. Aina on kiva oppia jotakin uutta. 

Uusimpana intohimonani on countrytanssi, johon hurahdin kunnolla muutama vuosi sitten. Siinä yhdistyy mukavan letkeä musiikki, aivojumppa ja reipas liikunta. Askeleiden tehoa voi säädellä oman kunnon mukaan. Arkihuolet taatusti unohtuu sillä askelsarjojen muistaminen vaatii täydellistä keskittymistä. Aloitamme syksyllä kuitenkin helpoista ja lyhyistä tansseista, joten kaikki pääsevät hyvin mukaan iloiseen countrymeininkiin.

© 2022 Haminan Seudun Tanssijat ry, Puistokatu 8 (sisäpiha), 49400 Hamina. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita